Ilmastotekoja NYT NYT NYT

Tänään sadat lapset huusivat yhteen ääneen, Helsingin Tuomiokirkon portailla: ”ilmastotekoja NYT NYT NYT!”. Se kosketti, liikutti ja pyyhkäisi lävitseni voimalla. Se viesti oli tarkoitettu aikuisille, jotka pyörittävät maailmaa juuri NYT. Ilmastotekoja NYT NYT NYT...

Mitä me voimme tehdä? Mitä minä voin tehdä, sillä tahtoa on. Googletin mikä kuormittaa maapalloa eniten ja ensimmäinen artikkeli aiheesta oli työn tekeminen. Artikkeli itsessään oli minusta typerä, koska se käytännössä sanoi kaiken paitsi maanviljelyn olevan väärin. Se sai minut kuitenkin ajattelemaan asiaa.

Miltei kaikki mitä teemme saastuttaa maapalloa, mutta voi että olemme ahkeria tekemään erilaisia töitä ja se todellakin saastuttaa ja kuormittaa maapalloa. Työntekoa emme voi lopettaa, mutta sitä pitäisi kaikin keinoin järkevöittää. Emme voi elää yhtäkkiä ilman bensamoottoreita, mutta voimme kehittää pienempi kulutuksisia ja päästöisiä moottoreita. Voimme kehittää kokonaan uusia voimanlähteitä.

Voimme koko ajan järkevöittää toimintaa, keskittyä kehittymään ja saamaan aikaiseksi enemmän vähemmällä.

Mikä on turhaa? Mikä ei palvele? Mitä tehdään tapojen vuoksi, koska aina on tehty niin? Työn tekeminen saastuttaa ja siksi on syytä ajatella, mikä työssä on oikeasti tärkeää ja olennaista. Minusta teknologian kehittyminen on hienoa ja tärkeää, koska sen suomat toimintatavat kuormittavat vähemmän luontoa. Teknologian vastapainoksi ihmisyys, laadukkaat kohtaamiset ja pehmeät arvot ovat entistä tärkeämpiä, jotta emme muutu roboteiksi.

Aion ottaa kopin lasten vetoomuksesta ja tehdä jotain NYT NYT NYT. Mitä minä voisin omassa työssäni tehdä? Mitä sinä voisit tehdä? Jään miettimään asiaa ja toivon, että sinä jäät myös. Aina kun keksin jotain, päivitän siitä someen #NYTNYTNYT. Pyydän sinua mukaan, voimme inspiroitua toistemme tekemisistä! <3

Mitä (ilmasto)tekoja teet työssäsi tulevaisuuden puolesta? #NYTNYTNYT

 

Emmi Siitari

Markkinointi / Brändi / Koulutus
040 960 1887
[email protected]

Ilmastotekoja NYT NYT NYT



Jaa: