Meita Lappeenranta

“Ihan loistavaa yhteistyötä CDM:n kanssa. Teimme projektin tosi tiukalla, vuokranantajan määrittelemällä aikataululla. Se vaati nopeaa toimintaa ja muutoksia. Oli miellyttävää ja joustavaa työskennellä CDM:n kanssa. Meillä oli tunne, että meistä todella oltiin kiinnostuneita. Pidimme jatkuvasti yhteyttä ja saimme nopeasti vastaukset. CDM myös piti yhteyttä muihin projektin osapuoliin aloitteellisesti.”

Susanna Mäkiniemelä, HR asiantuntija
Meidän IT ja talous Oy

Meidän IT ja talous Oy – tuttavallisesti Meita – tarjoaa laajasti ICT-, talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja. Yrityksen uudet noin 1500 neliön toimitilat Lappeenrannassa remontoitiin monitilatyöskentelyä varten ennen muuttoa. 

CDM vastasi kolmikerroksisen rakennuksen kaikkien tilojen väri-, materiaali- ja kalustesuunnittelusta sekä projektinhallinnasta. 

Projektin aluksi 150 tietotyöntekijän näkemyksiä ja toiveita uusien tilojen suunnitteluun kysyttiin CDM Involverilla. Tulokset toimivat suunnittelun lähtökohtana. Lisäksi toiveena oli, että brändi näkyy tiloissa vastaavalla tavalla kuin Meitan Joensuun toimitiloissa ja että ekologisuus huomioidaan hyödyntämällä olemassa olevia kalusteita mahdollisimman paljon. Ergonomiaan ja clean desk -ajatteluun panostettiin myös. Käytössä on vain sähkötyöpöytiä ja säädettäviä tuoleja. Kun työtä tehdään yhteiskäytössä olevissa työpisteissä ja neuvottelutiloissa, on tärkeää, että tilat jätetään siisteiksi oman käytön jälkeen.