Evijärven kunnan koulukeskus

Evijärven kunnan uuden koulukeskuksen suunnittelu tehtiin laajassa yhteistyössä. Rakennukseen ollaan suunnittelemassa yläkoulua, lukiota, kirjastoa, nuorisotiloja ja valmistuskeittiötä.

Liedon Keskikankareen päiväkoti

Noin pari kuukautta ennen kuin päiväkoti aloitti toimintansa uudessa rakennuksessa, kasvattajien ja huoltajien näkemyksiä toimintakulttuuriin selvitettiin CDM Involverin avulla.

Danfoss Editron

Yhtiö vuokrasi uuden, noin 1000 m2:n tilan, johon suunniteltiin uudet yhteisölliset toimitilat. Suunnittelun lähtökohtana oli olemassa oleva, brändi-ilmeeseen pohjautuva toimistokonsepti.

Turku Jäkärlän koulu

Jäkärlän koulu-uudistusta on lähdetty visioimaan jo hyvissä ajoin. Opetushenkilöstöä on kuultu laajasti ja heidän näkemyksensä on otettu huomioon ja toimintakulttuuri on kirjattu hankintasuunnitelmaan.

Kurikan päiväkodit

Kurikassa tavoitteena on yhdistää kahden päiväkodin toiminnot optimaalisesti uudessa päiväkodissa, joka huomioi lasten ja kasvattajien arjen sekä tukee toimintakulttuuria parhaalla mahdollisella tavalla.

Voisalmen monitoimitalo & CDM Involver

Räätälöimme CDM Involverin Voisalmen päiväkodin tarpeisiin, minkä jälkeen yhdessä asiakkaamme, Lappeenrannan kaupungin edustajien kanssa viimeistelimme sekä kyselyn että raportoinnin.

Meidän IT ja talous Oy

Kun 150 työntekijää on työskennellyt uusissa tiloissa noin vuoden verran, tutkimme, miten olemme käyttäjien mielestä onnistuneet suunnittelussa.

Obs de Zwaluw

Suunnittelussa lähtökohtana oli, että kalusteiden avulla halutaan tukea nykyaikaista, monimuotoista opetusta. Osallistamiseen valittiin CDM Involver.

Pornaisten yhtenäiskoulu

Pornaisten yhtenäiskoulussa on oppilaita esiopetuksesta yhdeksänteen luokkaan yhteensä hieman alle 500 ja opettajia sekä koulunkäynnin ohjaajia reilut 50.

Polar Partners

Polar Partners Oy vie suomalaista koulumaailman osaamista maailmalle. Perussa uusittiin 75 julkista koulua, joiden suunnittelun pohjaksi valittiin CDM Involver.