Danfoss Editron
Yhtiö vuokrasi uuden, noin 1000 m2:n tilan, johon suunniteltiin uudet yhteisölliset toimitilat. Suunnittelun lähtökohtana oli olemassa oleva, brändi-ilmeeseen pohjautuva toimistokonsepti.
Yhtiö vuokrasi uuden, noin 1000 m2:n tilan, johon suunniteltiin uudet yhteisölliset toimitilat. Suunnittelun lähtökohtana oli olemassa oleva, brändi-ilmeeseen pohjautuva toimistokonsepti.
CDM sai vapaat kädet pohtia, kuinka olemassa oleva kirjasto pystyisi parhaiten muuntumaan annettuihin tavoitteisiin.
Yhtiön Lappeenrannan toimipisteen tauko- ja neuvottelutilat uusittiin täysin. Samassa yhteydessä muihin toimipisteisiin tilattiin yhtenevät historia- ja arvotaulut.
Kun 150 työntekijää on työskennellyt uusissa tiloissa noin vuoden verran, tutkimme, miten olemme käyttäjien mielestä onnistuneet suunnittelussa.
Yrityksen remontoidut 2300 neliön toimitilat Joensuun keskustassa viimeisteltiin sisustuksella, jolla lisättiin tiloihin lämpöä ja viihtyvyyttä.
Koronan jälkeen organisaatiossa päätettiin pilotoida uusi hybridityön malli. Pilotointijakson aikana haluttiin kuulla henkilöstön näkemys uudesta mallista.
450 neliömetrin tiloihin suunniteltiin avokonttori, työpisteitä, neuvotteluhuoneita, hiljaisen työn tiloja, erilaisia kohtaamistiloja.
CDM vastasi noin 1 500 neliömetrin toimitilojen pääsuunnittelusta. Suunnittelu oli käyttäjälähtöistä.
Meitan uudet noin 1500 neliön toimitilat Lappeenrannassa remontoitiin monitilatyöskentelyä varten ennen muuttoa.
CDM vastasi Visma Solutionsin noin 4 200 neliömetrin toimitilojen suunnittelusta sekä kokonaisvaltaisesta projektinhallinnasta. Suunnittelu oli käyttäjälähtöistä.